tiistai 3. tammikuuta 2012

Boogie Boogie Hedgehog!

TOIVEPOSTAUS - SIILI!
Tässä se nyt viimein tulee! Mulla on kerrankin aikaa ja jaksamista tämän tekemiseen. Kerron vähän itse elukasta ja vähän siitä, miten tuommoista piikkipalleroa hoidetaan. En ala kuitenkaan mitään sellaisia tietoja tänne kirjoittelemaan, mitkä jokainen oikeasti asiasta kiinnostunut voi katsoa vaikka Wikipediasta tai Suomen Siiliyhdistyksen SIVUILTA. Huomatkaa, en nyt sitten kirjoita mitään hoito-opasta kaikille siileille, vaan kerron miten itse hoidan lemmikkiäni. Eli jos siellä on joku aiheen asiantuntija, älä jaksa vaivautua kertomaan, että teen kaiken väärin. Kohta kolme vuotta on näin siiliä hoidettu eikä sillä ole ollut mitään ongelmia.

Photobucket

Photobucket

YLEISTÄ

Nuutti on afrikkalainen kääpiösiili. Laji tunnetaan myös nimellä nelivarvassiili tai valkovatsasiili. Nuutti on syntynyt 14.2.2009 eli kohta olisi 3-v synttärit tulossa. Se alkaa kohta olemaan keski-iässä, koska kääpiösiilien elinikä on n. 3-5 v, mutta joidenkin tiedetään eläneen jopa 8-vuotiaiksi. Nuutti on ollut meillä kohta kolme vuotta, se haettiin kasvattajalta parin kuukauden iässä.

Ajatus siilin hankkimisesta lähti alkoi joskus vuoden 2008 aikoihin, kun löysin netistä jonkun lemmikkisiileistä kertovan jutun. Aloin kiinnostumaan, koska siilien kerrottiin olevan hyviä lemmikkejä allergiasta ja astmasta kärsiville ihmisille. Äidillä on astma ja eikä meillä ikinä ollut lemmikkejä. Heitin sitten aluksi ihan läpällä vanhemmille, että hankitaan siili ja aloin kertomaan vähän enemmän. Ne sitten ihan oikeasti kiinnostuivat ja siitä se sitten lähti.

Photobucket

Photobucket

YLLÄPITÄMINEN

Siilin pitäminen lemmikkinä ei ole mikään kovin vaikea juttu, mutta siihen on oikeasti sitouduttuva, ihan niinkuin ihan mihin tahansa muunkin lemmikkiin. Siiliä ei kannata hankkia, jos on hyönteis-tai ulostekammoinen, sillä siilit ovat hyönteissyöjiä ja niitä harvemmin saa koulutettua sisäsiisteiksi. Siilit ovat myös yöeläimiä, eli jos haluaa lemmikin, joka on päivisin aktiivinen ja seurallinen, niin siiliä ei varmaan silloin kannata ottaa.

Siilit syövät kyllä muutakin kuin hyönteisiä. Me annetaan Nuutille keitettyä naudan tai broilerin vähärasvaista jauhelihaa, maissia, kalaa, kuten lohta, porkkanaraastetta, herneitä, kissanraksuja ja joskus katkarapuja. Lisäksi vettä tai rasvatonta ja laktoositonta maitoa, sillä siilit ovat laktoosi-intoleraatikkoja. Se vähän vaihtelee, mitä siileille suositellaan ruoaksi. Joidenkin mielestä esim. porkkanaraaste ei sovi siileille, mutta kyllä sen sitten näkee, mikä on hyväksi siilille ja mikä ei. Lisäksi me annetaan sillä joka päivä eläviä jauhomatoja. Isoja n. 4-6 ja pieniä vähän reilu 10. Siileillä voi myös antaa eläviä tai säilöttyjä sirkkoja, toukkia ja kuoriaisia. Nuutti vaan sattuu olemaan nirso ja se myös pelkää isoja eläviä sirkkoja.

Photobucket

Siili tarvitsee reilusti tilaa liikkua, eli mikään hamsterihäkki ei käy. Siili tarvitsee lisäksi juoksupyörän, koska ylipainoisuus on niille todella yleistä, jos ne eivät pääse liikkumaan. Siileille ei myydä juoksupyöriä erikseen, vaan ne pitää yleensä tehdä itse tai tilata kasvattajalta. Hamstereille tai muille vastaaville tarkoitetut pyörät eivät käy, koska siilin selkä menee notkolle liian pienessä pyörässä.

Me pidetään Nuuttia omassa huoneessa. Joo, luit ihan oikein. Meillä oli entinen työhuone, joka oli liian pieni mihinkään muuhun käyttöön, joten siellä on hyvä majoittaa siiliä. Siellä sillä on juoksupyörä, pieni mökki peitoilla varustettuna, hiekkalaatikko ja putkia, joissa se voi juoksennella. Siilit tykkäävät yleensä pienistä leluista, esim. pikkuautoista joita ne voivat työnnellä tai vaikka vessapaperirulla, joilla ne leikkivät. Nuuttia ei tuommoiset jostain kumman syystä erityisemmin kiinnosta, en ainakaan ikinä ole sitä nähnyt niiden kimpussa.

Photobucket

Photobucket

Itselle siili on ollut hyvä lemmikkivalinta. Se opetti vastuuta ja sen kanssa ei tarvitse lähteä lenkille vaikka sataisi pieniä kiviä. Sen kanssa on kiva olla iltaisin. Eihän siilin kanssa mitään erityisemmin voi tehdä, kuten esimerkiksi koiran kanssa voi. Yleensä leikin pikkuisen sen kanssa, kun annan sille matoja ja sitten se onkin sylissä siliteltävänä ja rapsuteltavana ♥.

Tässä oli ne olennaisimmat jutut, mitä keksin, mutta jos heräsi kysymyksiä, niin laittakaa ihmeessä! Wikipediasta ja Suomen Siiliyhdistyksen sivuilta löytyy myös paljon tietoa, jos joku innostui vaikka siiliä hankkimaan!

2 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

anna mulle!!<3

UNA kirjoitti...

oi eei, miten voi olla olemassa noi helvetin sulonen piikkipallura! :'--D rakastuin tuohon hampaan näyttely kollaasiin, mun sydän on sulaa vahaa ♥