torstai 5. huhtikuuta 2012

Day With Me!

Päivä kuvina - postausta on toivottu tässä joskus ja tänään tuntui sopivalta päivältä toteuttaa se! Myös se kuvapostaus on tekemättä, tiedetään. Se on vielä työn alla ja lupaan saada sen tänne nyt pääsiäisen aikana.

Photobucket

Kello herätti jo ennen kuutta, koska kouluun oli raahauduttava kasiksi ja halusin varata vähän aikaa kuvaamiselle javaatekriisille. Tuntui turhalta mennä kouluun päiväksi, mutta koska uuden jakson ensimmäinen päivä, oli pakko olla tunneilla mukana ja mun poissaolokiintiöt on aikalailla täynnä.
Photobucket

Aamu alkoi perusrutiineilla: hammaspesu, naaman puhdistus, naaman töhriminen uudestaan kunnollisella sotamaalauksella, pukeminen, hiusten suoristaminen ja laittaminen.
Photobucket

Riippuu hiuksista, silmän ja käden yhteistyöstä meikatessa sekä kaikista muista tärkeistä asioista, että ehdinkö syömään aamuisin. Tänään ehdin syömään pienen mandariinin, juomaan pikkuisen kahvia ja ehkä maailman parhaimman makuista mehua!♥ Pieni syöminen tai aamupalan syömättä jättäminen kostautuu ihan joka päivä. Tiedätte varmaan kuinka kiusallista on se mahan epämääräinen murina kesken tunnin?
Photobucket

Pikaisen aamupalan ja hiusten viimeistelyn jälkeen lähdin pysäkille joskus vartin yli seiska. Oli nätti aamu, piti napsaista pari kuvaa siinä pysäkillä, mutta siihen tuli joku mummeli, joka katsoi vähän kummaksuen kun aloin kaivaa järkkäriä esiin laukusta. Annoin sitten olla.
Photobucket

Photobucket

Aamun ekan tunnin jälkeen mulla oli elämäni ensimmäinen hypäri! Kävin kaupassa hakemassa Starbucksia ja tuoretta patonkia, koska mulla oli tappava nälkä. Vietin hypärin syöden ja katsellen, kun ylä-asteen lapset juoksenteli pitkin käytäviä suklaamuninen perässä.
Photobucket
Photobucket

Photobucket

Photobucket

Pääsin koulusta yhdeltä ja suuntasin sitten keskustaan ostamaan koulukirjat ja vähän kiertämään kauppoja. Nähtiin myös äidin kanssa ja mentiin sitten syömään Hulluun Poroon. Joku korkeempi voima on selvästi mua vastaan, koska ensin se huominen Olavin keikka on k-18 ja sitten törmään tuohon Negativen julisteeseen Hullun Poron vessassa. Arvaatte varmaan, myös toi keikka on k-18. Jes, ei olis hullumpi loma, jos näkisi  kaksi kotimaista lempparia saman loman aikana omassa kotikaupungissa. Katkeruutta havaittavissa?
Photobucket


Jatkoin ruoan jälkeen vielä kauppojen kiertelyä. Jotain pientä tarttui mukaan, siitä sitten vähän myöhemmin ;) Lähdin kotiin kuuden bussilla ja meinasin nukahtaa bussiin, olin jotenkin ihan tajuttoman väsynyt. Pääsin kotiin vähän ennen seiskaa ja koko illan jumitin sohvalla katsomassa futista. Nyt ajattelin mennä nukkumaan, koska jos en nyt mene niin herään varmaan aamulla tästä selkä jumittuneena ja kasvoissa näppäinten painaumat.

Ei kommentteja: