lauantai 2. kesäkuuta 2012

I had no reason to be here at all.

Photobucket
Koulujenloppu. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan mun piti jäädä kotiin katsomaan leffaa ja mennä nukkumaan aikaisin. Lähdettiin sitten kuitenkin Sonjan, Nooran, Even ja Kaisan kanssa spontaanisti Ruusikseen. Ilma oli huono, oli kylmä ja meininki oli aika perseestä. Jo alkuillasta koko paikka oli täynnä oksentelevia peruskoululaisia. Harhailtiin nooran kanssa ympäriinsä ja Antti, Marli ja Jarnokin löydettiin siinä sitten. Pari uutta tuttavuutta tuli taas kuitenkin tavattua ja monia kavereitakin tuli nähtyä. Lopulta päätettiin häipyä paikalta ja päädytiin sitten istumaan Jarnon kanssa Pizpalaan ja sitten lähdettiinkin kotiin. Kamera kulki laukussa koko illan, mutta ainuttakaan kuvaa ei tullut taaskaan otettua. Ehkä se Pyynikinharjun edestakainen kapuaminen vei kaikki voimat, tulipahan ainakin kunnon reisi-ja pohjetreeni. En tiedä, miksei mun koulujen loput ikinä oikein onnistu. Tämä päivä ei ollut yhtä syvältä, kuin viime vuoden koulun loppu, mutta eipä tässäkään päivässä ollut juuri hurraamista. Ei vaan ollut taaskaan kunnollista fiilistä. Ehkä sitte ensi vuonna. Seura oli kuitenkin hyvää, kiitos siitä asianomaisille!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Isot alkukirjaimet erisnimissä. <3 !!
Ihana blogi sulla :) Sie oot tosi kaunis!

Anna kirjoitti...

Ano: ai mitä pitääkö erisnimissä käyttää isoja alkukirjaimia?O: kiitos kun sivistit ja kiitosta:)

Noora kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.