sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Honey if you stay, I'll be forgiven.

Photobucket
Photobucket
Lauantaina nähtiin taas pitkästä aikaa Sonjan kanssa ja ehdittiin ottaa parit kuvat ennen pimeää. Noista kuvista tuli ihan kivoja, näytän vaan omasta mielestäni ihan oudolta, enhän mä oikeesti tommoselta näytä, enhän? Jumaloin Sonjan enkelikiharoita niin paljon ja näistä kuvista tulee itelle entistä pahempi hiuskriisi yhy. 

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

You don’t have what it takes.

Nukahdan tähän tuoliin ja miljoona eri asiaa on vielä tekemättä. Ahdistuksen määrää ei voi tällä hetkellä kuvailla, sitä on liikaa ja se vie musta kaikki viimeisetkin energian rippeet. Ei huvita, ei kiinnosta. Mikä mua vaivaa?


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Break this bittersweet spell on me.

Photobucket
Photobucket
 
Aika koomanen olo. Viikonloppu meni taas pikakelauksen vauhdilla ihan ohi, vaikka lojuin vaan himassa Sakun kanssa tekemättä mitään. Suunnittelin ottavani kameran mukaan ja lähteväni ulos kuvaamaan, mutta helppo arvata lopputulos. Herättiin vasta silloin, kun oli jo liian pimeää. No eipä edes ollut mitään kummoista inspiraatiotakaan, joten enpä mä kai hävinnyt mitään. Anyway nyt pitäisi avata uskonnonkirja ja päntätä vähän reformaatiota sun muuta mielenkiintoista, jotta jäisi jotain tietota kyseisistä aiheista pään sisälle ensi viikkoa varten. Ps huhhuh minkä nostalgian määrän toi kappale aiheuttaa.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Juoksen taas tanssien miinakentälle.

Photobucket
39.90 € Carlings             12.90€ Carlings
 
 
Aika hassua, miten toi marraskuun ankeus voi vaikuttaa ihmisen mielialaan näin paljon. Toisaalta melankolia on tosi kiehtovaa, mutta nyt en vaan jaksaisi sitä yhtään, en halua tuhlata mun energian rippeitäni sellaiseen. Oikeasti kaikki on hyvin, pää vaan sanoo tällä hetkellä jotain muuta. Apulanta on parasta musiikkia tähän olotilaan, suosittelen. Anyway löysin uuden lempparipaidan Carlingsista vähät aika sitten ja jos saisin valita, en muuta paitaa enää ikinä pitäisikään. Kuvassa tuo musta pitsirakkaus ei pääse oikeuksiinsa, mutta asukuvat ei vaan ole mun juttu ja toisekseen niiden toteuttaminen on aika vaivalloista. Ehkä niitä tulee tänne joskus, jos annan itselleni anteeksi oman naamani ja sen, etten osaa näyttää luontevalta valokuvissa. 

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Haunt my house of pain and feel my psycho love.

Photobucket
Vihaan itseäni joka päivä enemmän, koska omatunto huutaa joka hetki laiskuudesta tämän blogin suhteen. Syy ei ole siinä, etteikö olisi mitään mistä kirjoittaa, tällä hetkellä mun elämässä tapahtuu paljon ja on hirveästi kaikenlaista menoa. Illanistujaisia, keikkoja, uusia ihmisiä ja muuta vastaavaa tuntuu olevan edessä joka hetki. Ja tietysti kaikkien rakastama lukio, joka vaatii joka hetki enemmän. Kamera ei vain kulje kaikkialla mukana ja harmittaa, etten pysty ikuistamaan kaikkia niitä ihania hetkiä. Viime kirjoituskerrasta on kaksi viikkoa, mä en ole koskaan ollut näin hiljainen täällä blogin puolella. No mutta täytyy sanoa, että mä olen tällä hetkellä tosi onnellinen ja mulla on tunne, että mä tulen olemaan tulevaisuudessa vieläkin onnellisempi. Koulu menee ihan siedettävästi ja mikään ei ole karkaamassa käsistä. Elämä hallinnassa.
 
Ettei menisi liian syvälliseksi ja järjettömäksi lässynlääksi, niin mainittakoon, että mulla on ihan tajuton lävistyskuume. Joka päivä kelailen erilaisia vaihtoehtoja, joilla somistaa tätä toistaiseksi melko raudatonta naamaa. Ei sillä, että mua innostaisi näyttää neulanaamalta, mutta nyt tarvitsen jonkun ison muutoksen. Nenä-ja kielikoru himottaa tällä hetkellä eniten, mutta vielä täytyy miettiä. Toinen juttu on hiukset, mitkä kaipaavat muutosta. Helmikuun vanhojen tanssit hieman rajoittaa mun suunnitelmiani tällä hetkellä, mutta jotakin tälle fledalle on tehtävä.